Jos tuntuu, etteivät lisäansiot olisi pahasta ja ylimääräistä aikaakin löytyy ainakin jonkin verran, kannattaa vilkaista alla olevalta listalta vinkkejä siihen, kuinka saa helposti kerättyä muutaman roposen ekstraa perusansioiden päälle.

  1. Tee kausityötä, kuten ruohonleikkuuta tai lumenaurausta. Voit laittaa ilmoituksen lehteen tai kysyä, jos naapurit tarvitsevat apua näissä askareissa. Muista kuitenkin budjetoida aikasi niin, että ehdit tehdä myös varsinaisen työsi. Muista myös asettaa hinta sopivaksi, jotta et hinnoittele itseäsi ulos, mutta saat kuitenkin oikean korvauksen työllesi.
  2. Myy käsitöitä. Jos satut olemaan käsistäsi kätevä, esimerkiksi virkkaamisessa, neulomisessa tai vaikkapa vaatteiden ompelemisessa, voit myydä tuotteitasi vaikkapa netin kautta. Tähän et tarvitse alkupääomaa, mutta jonkinlaista mainostusta toki. Voit myös myydä esimerkiksi toreilla, jolloin erilliseen markkinointiin ei mene rahaa tai vaivaa.
  3. Kirpputorit netissä ja elävässä elämässä. Nurkkiisi on varmasti kerääntynyt pussi jos toinenkin täynnä tavaraa, jota et enää tarvitse. Laita tavarat kiertoon joko Facebookin, muun nettikirppiksen tai aivan ihka oikean kirpputorin pöydässä. Aseta tuotteille sopivat hinnat, laadun ja hinnan on kirpputorilla kohdattava! Lisäansion lisäksi saat myös tyhjää tilaa kaappeihin.
  4. Pese ikkunoita. Ikkunoiden pesu voi olla varsin ikävä homma, mutta erityisesti keväällä valon lisääntyessä nuo lasiruudut on mukava saada puhtaaksi. Tarjoa ikkunanpesupalveluja esimerkiksi sanomalehden ilmoituksella.
  5. Tarjoa valokuvausta hyvällä hinnalla. Jos omistat hyvät valokuvauslaitteet ja olet harrastanut alaa jo jonkin aikaa, voit tarjota palvelujasi vaikkapa perhepotrettien kuvaamiseen. Monet haluavat ikuistaa perheensä yhteen kuvaan, mutta toisaalta eivät ehkä halua maksaa ammattilaisen ottamia hintoja niin sanotusti epävirallisesta kuvasta.
  6. Auta kotisivujen tekemisessä. Jos sinulla on teknistä osaamista tietoteknisissä asioissa, voit auttaa esimerkiksi bloggaajia verkkosivujensa kanssa. Myös pienet yritykset voivat tarvita palvelujasi. Lähesty siis rohkeasti monenlaista porukkaa ja esitä tarjouksesi.
  7. Tarjoudu hommiin häihin tai muihin juhliin. Ei, sinun ei tarvitse välttämättä ottaa osaa itse juhliin, mutta niiden järjestelyssäkin on monia vaiheita, joissa apua saatetaan tarvita. Ja tämä tietääkin sinulle rahaa. Jos satut omistamaan hääautoksi sopivan kulkupelin, vuokraa sitä häitä varten. Ja jos olet oiva meikkaaja tai kampaaja, voit tarjota myös tätä palvelua.
  8. Ulkoiluta ja/tai hoida koiria. Jos pidät eläimistä, voit yhdistää nämä karvaturrit rahan tienaamiseen. Voit esimerkiksi ulkoiluttaa koiria niiden omistajien pitkien työpäivien aikana tai hoitaa niitä pienen loman aikana. Kannattaa muistaa, että mitä paremmin suoriudut, sitä suurempi joukko erinomaisuudestasi kuulee, joten hoida hommasi hyvin, niin saat ilmaista mainosta.
  9. Vahdi lapsia. Lapsenvahteja tarvitaan aina. Luotettavaan lapsenvahtiin turvaudutaan aina silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Aloita siis osin tutuista lapsista ja kasvata mainettasi. Tai liity MLL:n lapsenvahdiksi.
  10. Leivo. Jos olet hyvä leipomaan, voit leipoa rahaa vastaan vaikkapa syntymäpäiväkakkuja tai muuta tarjottavaa.